lauantai 22. joulukuuta 2012

Testaa julkkisvieraidemme lempireseptit

Tänään YleX Viikonlopun lifestyleslotissa vierailivat raakaruokaa harrastava laulaja-stuntnainen Jessica Wolff, intohimoinen kokkaaja-muusikko Samae Koskinen sekä kuuluisan avokadopastan äiti, Safkaa-keittokirjan kirjoittanut Hanna Gullichsen. Kolmikkoa yhdistää rakkaus ruokaan, mistä johtuen olimme myös kutsuneet heidät vieraaksemme.

Oli hauska päästää tunnetut ihmiset puhumaan välillä aivan jostain muusta kuin mistä he ovat normaalisti tottuneet haastatteluissa jutustelemaan. Sai aivan toisenlaista näkökulmaa ihmiseen ja tuntui, että he itsekin innostuivat aivan eri tavalla. Paitsi tietenkin Hanna, joka joutui jälleen kerran selittelemään avokadopastansa hurjaa suosiota.

Keskustelua olisi voinut jatkaa ikuisuuden, niin hauskoja tarinoita kolmikko päästeli suustaan. Tiesittekö esimerkiksi, että Hannan mies Alexander hurmasi tulevan vaimonsa ensideitellä nimen omaan tällä avokadopastalla? Se oli Hannan mielestä niin hyvää, että hän puhkesi kyyneliin.

Radiossa aika tulee kuitenkin vastaan, kuten tälläkin kertaa, joten toivottavasti saamme jatkaa juttua aiheesta vielä tulevaisuudessa. Käykää kuuntelemassa haastis YleX:n Areenasta.

xoxo

Inari

Tässä kolmikon lempireseptit teille testattavaksi. Nam, nam!!

Samae Koskisen Martoilta pöllitty Lanttulaatikko-resepti:

"Tänä jouluna on eka kerta, kun saan mahdollisuuden tehdä jouluruokia edes osittain, koska vietämme joulun vaimoni perheen kanssa (omalla äidilläni on täysi monopoli tässä). Olen todella innoissani nimenomaan lanttulaatikon tekemisestä. Eritoten uudesta, mahtavasta vinkistä: lanttu kandee viipaloida siivuiksi ja kuorii vasta sitten. Aina ku oon lanttua käsitelly ni tuntuu, että vähintään 1/3 menee hukkaan, kun kuoriminen on niin helvetin hankalaa."

S

Lanttulaatikko

reilu 1 kg lanttua

(perunoita)

1/2 - 1 l vettä
suolaa
3 dl kermamaitoa
1 dl korppujauhoja
1-2 munaa
2-3 rkl siirappia
hiven muskottipähkinää
hiven inkivääriä tai kanelia
valkopippuria

1. Keitä lohkotut, kuoritut lantut suolalla maustetussa vedessä kypsiksi miedolla lämmöllä. Pane vettä vain sen verran, että lantut juuri ja juuri peittyvät. Pidä kattilassa kansi päällä. Soseuta ne keitinliemineen. Mikäli et halua kovin vahvan makuista laatikkoa, voit lisätä lanttusoseeseen vähän keitettyä, survottua perunaa.

2. Lisää kermamaidossa turvonneet korppujauhot ja muut aineet joukkoon.

3. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja kuvioi pinta lusikalla. Ripottele pinnalle korppujauhoja.

4. Paista 170 asteessa noin 2 tuntia. 


Jessica Wolffin raakaruoka-Lasagne:

Jessica on 60-prosenttisesti raakaruokailija, mikä tarkoittaa, ettei mitään aineksia lämmitetä. Raakaruokailu antaa kuulemma uutta elinvoimaa. Jessica on todistanut jopa syöpäsairaiden nousua uusiin voimiinsa raakaruoan avulla.

Lasagne levyjä:

1 zuccini

1 avokaado

Cashew "juusto":

1dl cashew pähkinöitä

1dl pinjansiemeniä

1/2 hakattu keltainen sipuli

1 pieni valkosipulinkynsi

2 rkl sitruunamehua

Himalajasuolaa

Mustapippuria

Noin 0,5-1dl vettä

Tomaattikastike:

1dl pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja (kasviöljyssä)

1 tomaatti

1/2 hakattu keltainen sipuli

0,5 dl tuoretta oreganoa (tai 1rkl kuivattua)

1 valkosipulinkynsi

1rkl sitruunamehua

2 taatelia

Yrttisuolaa

Mustapippuria

0,5-1dl vettä 


Pilko tomaatit ja seikota ne muiden ainesten kanssa tehosekoittimessa.

Lisää lopuksi vesi ja tarvittaessa enemmän mutta kastike ei saa olla liian löysää.

Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. 

 
Pesto:

0,5dl pinjansiemeniä

2dl tuoretta basiilikaa

1 valkosipulinkynsi

1rkl sitruunamehua

Yrttisuolaa

Mustapippuria

Valmista lasagnelevyt

Leikkaa zuccini ja avokaado noin 2-3mm paksuiksi levyiksi.

Käytä juustohöylää zucciinin leikkaamiseen jos sinulla ei ole mandoliinia. 


Seikoita kaikki ainekset tasaiseksi kastikkeeksi tehosekoittimessa.
 
Cashew "juusto":

Hienonna pähkinät jauheeksi tehosekoittimella

Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi.

Lisää lopuksi vettä (noin 0,5dl), tarpeen mukaan enemmän jos kastike on liian paksua.

Mausta suolalla ja pippurilla ja anna kastikkeen levätä vähän aikaa jotta se paksuuntuu.

Ota korkeareunainen vuoka ja aloita zucciinikerroksella, lisää kerroksittain cashewjuustoa, tomaattikastiketta ja avokaadoa.

Viimeistele cashewjuustolla, tomaattikastikkeella (jos on jäljellä) ja lopuksi pestokastike.

Nauti!

Hanna Gullichsenin "aina toimii" -lohileipäset:

"Näitä leipäsiä meillä syödään ympäri vuoden. Pienet lohileivät on helppo koota ja viedä vaikkapa jouluiksiksi tuomisiksi. Suosittelen tekemään tuplamäärän, sillä näillä on tapana koukuttaa."  Hanna

Lohileivät

Pienet lohileivät on helppo koota ja viedä vaikkapa jouluiksiksi tuomisiksi. Suosittelen tekemään tuplamäärän, sillä näillä on tapana koukuttaa.

graavattu lohi: (toki voit ostaa valmiiksi graavatunkin, jos aika on kortilla) 

500 g lohta

2 rkl merisuolaa

2 tl sokeria

valko- ja mustapippuria

Laita tasapaksu lohipala astiaan, rouhi pintaan pippurit, ripottele päälle sokeri ja suola. Peitä astia kelmulla ja anna lohen levätä yön yli jääkaapissa. Putsaa seuraavana päivänä mausteet pois lohen pinnasta ja kuivaa lohi talouspaperilla.

graavattua lohta viipaleina

ruisleipä, maalaslimppu tai tiivis hapanleipä

Dijon-sinappia

voita

Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi ja Dijon-sinappi, suhteessa 1:1. Leikkaa leipä haluamasi kokoisiksi suupaloiksi. Voitele ohuesti sinappisella voilla ja taittele kunkin leipäpalan päälle ohut lohiviipale. Asettele kauniisti esille ja tarjoa alkupalaksi.  Nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti