lauantai 1. joulukuuta 2012

Kissa- vai koiraihmisiä?

Pikkujoulun kunniaksi ajattelin ilahduttaa YleX viikonlopun työmyyriä Tyttiä, Annea, Hannea, Tuukkaa ja Jenniä jouluisilla hauveli- ja kisukorteilla. Törmäsin kuitenkin kummalliseen ongelmaan kortteja kirjoittaessani - en nimittäin ollutkaan kaikista tiimiläisistäni varma, ovatko he enemmän koira- vai kissaihmisiä. 

Tiedättekö, kun joistakin sen vain tietää heti.  Pystyt sanomaan ilman, että edes juttelet aiheesta, että tuo on kissanaisia ja tuo taas kääntyy hauveleiden puoleen. 

 Jotenkin kissaihmiset ovat yleensä hieman salaperäisiä ja kissojen lailla omanarvontuntoisia sillä hyvällä tavalla. Koiraihmiset puolestaan jotenkin rempseitä mutta samalla myös lempeitä. 

 Vaikka en olisi koskaan kuullut Tyttiä hehkuttamassa Naula-hoitokissaansa, niin olisin silti tiennyt, että hän on kissaihminen. Anne taas on selvä sekatapaus. Siinä yhdistyy tuo kissaihmisten salaperäisyys ja samalla myös koiraihmisten lempeys ja lepertelytaito. Sitä paitsi Annella on ollut lapsuudenkodissaan koira, mutta nyt hän on puolestaan Asta-kissan ottoäiti - kisumisukortti meni siis Annelle, koska se oli ajankohtaisempi. Hanne taas on koiranaisia, sen kertoo jo kotona odottava Una-koirakin. 

Ongelmaksi muodostuivatkin Tuukka ja Jenni - Joistakin sen vain näkee heti, mutta heistä en vain yksinkertaisesti tiennyt, ovatko he enemmän koira- vai kissaihmisiä. Kyselin muiltakin, mitä he luulevat, mutta vastauksia tuli kummallekin puolelle.  Loppujen lopuksi vedin homman hatusta: Jenni sai kissakortin ja Tuukka koiran. Piste.

Kumpaan sinä kallistut koiriin vai kissoihin? Ja miksi ja mistä sen näkee?

xoxo Inari (selvä koiramimmi -  Mulla ja kissoilla ei vain ole onnea matkassa: Ensimmäisen salakuljetin kymmenvuotiaana kotiin ja pidin kaapissa piilossa pari päivää, tiesinhän tehneeni väärin, kunnes äiti huomasi homman ja palautti kissan. Myöhemmin opiskeluaikana ottamani kissa kuoli jo parin viikon jälkeen ripuliin... Mutu-koirani on puolestaan ollut onnekkaana elossa jo kuusi vuotta, jeeee :))


5 kommenttia:

  1. Oon oikeestaan sekä kissojen että koirien kannattaja :) ensimmäinen oma lemmikki oli Meemeli- niminen kissa, mutta sen pikkuisen poistuttua keskuudesta elämää jäi ilahduttamaan Luka- koira (:

    VastaaPoista
  2. Mä oon toisalta vähän molempia, meillä on ollut kissa mutta olen kyllä joskus toivonut myös koiraa. Ja mulla on n. 10 vuotta sitten ollut ns. hoitokoirana serkun koira. Miehen vanhemmilla on useampi kissa joten niitä tulee käytyä toisinaan rapsuttelemassa. Usein, kun mennään johonkin autolla ja tulee koiria vastaan, sanon aina miehelle että kato kun ihana koira ja mies ei taas "tykkää" koirista kun on allerginen sekä kissoille että koirille :D. Ja sitten ei muutenkaan tykkää pienistä koirista.

    Eniten oon ehkä hamsteri-ihminen, kun niitä meillä on ollut jo vuosia.

    VastaaPoista
  3. KISSA! ehdottomasti. Kaikki kissat ovat ihania, suloisia ja kauniita. Kaikki koirat ei todellakaan ole ihania ja suloisia, suurinosa on rumia. Koirat haisee muutenkin pahalle. Olen puhunut. :D

    VastaaPoista